torstai 28. toukokuuta 2009

Alkeiskurssi 3/8

Mentiin tänään samoja esteitä kun viime kerrallakin eli putki, puomi, hyppy ja kepit. Uutena esteenä mukaan tuli rengas.

Putken Manu meni taas innolla ja vauhdilla. Putki oli melkein täydessä mitassaan ja lopuksi vähän käännettynäkin. No se ei ruby pojan menoa hidastanut!
Puomilla harjoiteltiin pelkkää alakontaktille jäämistä. Siitä meille uusi kotitehtävä. Kyllä se siitä lähtee sujumaan!
Hypystä ei ole paljoa kerrottavaa. Hienosti hyppäsi eikä kiertänyt estettä. Viimeksi kotitehtävänähän oli odottaminen esteen takana. Kukin sai itsenäisesti mennä harjoittelemaan tätä ja se sujui meillä täysin ongelmitta. Manu odotti hienosti eikä hypännyt estettä!
Kepit menivät paremmin kuin luulin. Ne oli vieläkin käännettynä kaikki oikealle eli eivät olleet vielä suorassa. Välillä tehtiin niin että minä kutsuin keppien päästä ja välillä niin että koutsi kutsui. Manu pujotteli upeasti silloin kun minä en häirinnyt sen suoritusta jäämällä itse liian taakse :)
Rengas sujui myös varsin mallikkaasti! Se tosin oli niin alhaalla että ei siitä oikein Manulle olisi ongelmaa saanutkaan.

Huomella koirat joutuvatkin sitten hoitolaan kun me lähdetään Kreikkaan! Viikon ne joutuvat siellä jököttämään, yksi agi kertakin jää väliin. Joten päivityksiä ei tule nyt vähään aikaan. Päivittelen sitten kun sieltä Kreikasta päästään. Saattaa olla että huomenna joku pika pika kirjotus jos kerkeän :)

Kuvia ei nyt valitettavasti alkeiskurssilta ole tarjolla kun täällä Hattulassa satoi kun lähdettiin, joten kaverini jätti kameran kotiin. Janakkalassa ei sitten satanut mutta ilma oli kyllä tumma. Juuri kun lähdettiin alkoi aurinko paistaa.
Mutta joka tapauksessa tähän loppuun tälläinen kesäinen loma kuva :)

Hyvää kesää kaikille!
t: Sofia, Scala ja Manu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti