tiistai 27. lokakuuta 2009

Agilityn alkeita med Scala


Kirjoitanpa nyt eilisestä agi kerrasta.
Kun hallin astuttiin sisään niin Scaluhan oli ihan hullu. Olis halunnut ihan joka paikkaan eikä voinu millään rauhottua. Nopeasti kuitenkin tottui hälinään ja alkoi keskittyä muuhunkin.

Keppejä harjoteltiin ensin. Jankissa opetetaan vinokepeillä joten niin nämäkin kepit oli käännetty vinoon. Vaikeaahan se oli mutta enköhän saa Scalan oppimaan kun kotoakin kepit löytyy. Putki oli helppo ja Scalun mielestä super hyper kiva, mikä ei ollut mikään yllätys, mökiltäkin kun tämä este löytyy. Kauhealla kiidolla putkeen sisään :) Aitakaan ei tuottanut ongelmia ja Scala liisi sen yli ihmeen tottuneesti. Puomella piti tehdä stopit. Scala meni ylös kovaa vauhtia mutta tajusi keskilankulla että ääkks! nyt ollaan korkealla! Yksi tappi kerrallaan edettiin, mutta sitten Scala istui katsoi minua "en varmana jatka enää" ja nostin sen alastulolankulle. Siitä se juoksikin alas kovaa vauhtia. Kaikilla minikoirilla taisi olla vähän sama ongelma puomilla. Manu ei ollut noin pelokas. Vähän aristeli muttei pysähtynyt kertaakaan.

maanantai 12. lokakuuta 2009

Onnistuttiinhan me


Eli siis päästiin ryhmään :)
Kun päästiin sisään halliin niin en meinannut millään saada Scalun nenää irtoamaan maasta. Kun oli saanut hetken tutustua hallin ihmeellisiin hajuihin sain sen kiinnostumaan minusta hallin maton sijaan. Aikamoista mölyä taisimme myös aiheuttaa aluksi, tai siis Scala aiheutti. Nakkia vaan naamaan niin kyllähän se haukkuminenkin sitten loppui, onneksi.
Scala teki kaikki "liikkeet" paljon paremmin kuin mä odotin! Siis paaljon paremmin.

Häiriökoira piti kiertää myötäpäivään ja vastapäivään molemmat kaks kertaa. Scalu tapitti mua koko ajan. Ihan mielettömän upeesti!

Lelulla leikkiminenkin ihme kyllä sujui. Ei vetänyt lelua, mutta oli siitä ihmeen kauan kiinnostunut.

Seuraaminen oli ihmeen tiivistä. Nätisti seurasi kokonaisuudessaan. Kontakti ei tainnut tippua kertaakaan.

Luoksetulo meni sekin tosi hyvin. Jäi nätisti odottamaan ja tuli vauhdilla luokse.

Äiti ja Manta olivat molemmat kuvaamassa. Lisään niitä kaverinikin ottamia sitten kun ne saan. Laatu ei tosiaan ole ihan paras mahdollinen. Mutta erittäin ankarista halliolosuhteista huolimatta, kuvia saatiin jopa neljä.

Ens maanantaina alkaa taas teoriaosuudella.

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

treenausta

Oltiin eilen äitini kanssa lenkillä pitkästä aikaa mullitiellä. Manu pysy ihan uskomattoman hyvin vapaana! Tässä vähän kuvia eiliseltä:


pyörimistä ^

Tänään ollaan taas reenattu Manun kanssa keppejä. Sain Laurankin kuvaajaksi.


Huomenna on sitten se kauan odotettu yhteistyötesti (olin kattonu aikasemmin päivämäärän väärin). Harjoteltu kyllä on. Jännittää vaan pystyykö tuo Scala keskittymään kaikuvassa hallissa joka on täynnä koiria. Huomenna laitan tänne miten paljon ne mäykyn hermot oikein kesti (ja omat hermoni).
Jos ei päästä ryhmään niin eipä se maailmaa kaada. Hauskahan se olis kokeilla miten mäyräkoira taipuu agiradalla.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

sata sata ropiseeee...


joka päivä sataa sataa ja sataa. Mutta eipä se meidän keppireenejä häiritse.
Päivä päivältä nostan keppejä enemmän pystyyn.
Petsieen päivittelen meidän keppi edistystä.
Manun videot

Scalun kanssa ollaan harjoteltu paikallaoloa ja ollaan nytsitten päästy siihen kymmeneen metriin. Tosi varman olosesti ainakin on pysynyt... saa nähä miten onnistuu häiriössä. Jankk ei ole vieläkään lähettänyt s-postilla yhteistyötestin paikkaa ja aikaa joten saas nähä muistaako laittaa.

lauantai 3. lokakuuta 2009

sitä sun tätä

Saatiin Jankkilta sähköpostia pari päivää sitten niistä talviharjottelu ryhmistä. Me ei harmi vaan mahduttu mukaan.Hakijoita oli niin paljon ja ne jotka oli tehny tarvittavat talkootyöt oli etusijalla.Mä en ollut tehny tarpeeks talkoo töitä. Voin kuulemma hakea ryhmään uudestaan kun työt on tehty. Saa nähä mahutaanko kesken kauden mihinkään ryhmään. Taukoa agista me ei suinkaan Manun kanssa pidetä tämän takia. Vihdoin saatiin tuonne pihalle kepit pystytettyä ja ollaanki tänään niitä reenattu. Hyvin sujuu! Esineiden kiertämistä harjotellaan kanssa kun siitäkin taidosta on agissa hyötyä :) Myös parista hypystä koostuneita miniratoja olen tuohon takapihalle väsännyt.

Ens viikon torstaina olis taas yhteistyötesti. Aattelin että jos Scalan kanssa menis. Ollaan nyt ahkerasti harjoteltu paikalla oloa ja melkein kymmeneen metriin ollaan päästy. Perjantaina käytiin Scalun kanssa kaverillani Mantalla kokeilemassa agiesteitä. Hyvinhän se sujui! Scalu innostui eritoten A-esteestä kun vihdoin tajusi idean. Voisi noita keppejäkin kokeilla Scalan kanssa mennä, tosin lähetän sen varmaan tuosta keppien puolesta välistä, ettei heti tule kaikkia kahdeksaa keppiä.
Mantan ottamia kuvia perjantailta: